Onnen viipaleet

Tänään pohdin mitä on onnellisuus. Minulle onni on iloa, onni on hetkiä, pienenpieniä suloisia retkiä - ulos kukkaniitylle sateessa, auringonpaisteessa jäätelöä syöden selkä portaankaiteessa. Onnea ei rahalla voi saada, joten huolet päästäsi pois kaada. Viskaa ne johonkin vesikaivoon ja tongi ne sieltä takaisin, kun taas sille päälle tulet. Auringonkukansiemeniä peltoon heitä ja hillamarjoja lettujen päälle keitä. Niistä pienimmistä siemenistä kasvavat isoimmat kukat, jotka keltaisena hohtavat päivänpaisteessa kuin sata aurinkoa hymyillen.

Ensimmäinen päivä yliopistolla

En ole koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka ovat ensimmäisellä paikalla. En myöskään sinä päivänä, kun kaksi vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa uudessa opiskelupaikassani.

Varttia vaille yhdeksän aikoihin katsoin kämppäni seinältä suurta valkoista kelloani ja mietin, että minullahan on sopivasti vartti aikaa polkaista yliopistolle ennen ensimmäistä fuksiryhmätapaamista. Se vartti ehti valitettavasti humpsahtaa jo siinä, että sain laukun kasaan (huulipunat, ripsarit yms. tarpeelliset asiat piti tietysti muistaa). Kello yhdeksältä lähdin siis polkemaan yliopistoa kohti. Hiki virtasi pitkin kasvojani ja tunsin kuinka meikkivoide hinkkasi itseään irti pärstältäni hien voimasta. Poikaystäväni oli neuvonut minua kääntymään vasemmalle - siispä käännyin oikealle. Ja sitten palasin vasemmalle ja sitten taas oikealle. Yhtäkkiä huomasinkin olevani rauhanyhdistyksen järjestämässä lintujenbongaustapahtumassa. Keskellä metsää. Söpöjen angry birdisien joukossa ja ei niin söpöjen keski-ikäisten kaljamahat omaavien lintubongarien joukossa. Miehet katsoivat minua hämmästellen, kuinka seisoin lintutornin vieressä ruskeat kiilakorot, tiukkaakin tiukemmat strechfarkut ja kilo meikkiä naamassani ihmetellen. Karkuun. 

Täyskäännös. Tunti plus tunti ja vielä kerran tunti jälkeen olin toisella puolen kaupunkia. Näin epämääräisen ison ja ruman rakennuksen. Kaksi nuorta miestä kävelee ohi kiireisen näköisenä. "Moi, satutteko tietämään, missä yliopisto on?" Kysyn heiltä hieman liian yli-innokkaan kuuloisena siihen nähen, että olen hiestä märkä. "Tässähän se", pojat vastaavat ja repeävät nauruun. Seuraava tavoitteeni onkin oppia vasen ja oikea.